Vähän aristellen kirjoitan tätä postausta, koska takaraivossa hakkaa tyypillinen evankelis-luterilainen nöyryys. Mutta on tämä hittovie niin ihmeellistä, että istun tässä aamutuimaan kirjoittamassa postausta kahvikuppi kourassa eikä väsytä yhtään! Tekee mieli halata kaikkia ja kaikkea ja melkein nauraa. Niin hyvältä tuntuu, kun olo ei ole uupunut. Yhtäkkiä tajuan olevani tilanteessa, jossa elän tarvitsevan vauva-arjen sijaan kipakoiden…