Saanko esitellä, pieni nöpönenäinen kummipoikani Aapeli ja hänen uusi lakkinsa. Äiti meinasi, että pipo on vielä vähän liian suuri, mutta aika passelilta tuo tämän tädin silmään jo kuvassa näyttää. Aivan loistava runsaskuvainen ohje myssyyn löytyy täältä. Ohje on englanniksi ja tein sen vähän eri määrillä, joten tässä vielä lyhykäisesti suomeksi.
NEULOTTU VAUVAN MYSSY
Puikot 6 mm, lanka Novitan Viivi
Luo 50 silmukkaa kaksinkertaisella langalla
Rivit 1-8: Neulo joustinneuletta 2o, 2n (kasvoja reunustava resori, nurjaa puolta neulottaessa siis 2n, 2o)
Rivi 9: Neulo 2o, 2n, 42o, 2n, 2o (eli rivin reunoihin jatketaan samaa joustinneulosta)
Rivi 10: Neulo takaisin tullessa sama rivi päinvastoin eli 2n, 2o, 42n, 2o, 2n. (reunoissa jatketaan joustineulosta ja keskelle muodostuu sileä neulos)
Rivit 11-26: Toista kahta edellistä. Päättele lopuksi silmukat ja harsi lakin takareuna yhteen.
Narut (2 kpl): luo 2 silmukkaa kaksikertaisella langalla ja neulo koko ajan oikein noin 40 rivin verran. Kiinnitä lakin alareunoihin harsimalla ja tee lopuksi muhkea tupsu.
//
May I present, my cute godson and his brand new hat. <3 You can find the pattern (such a perfect intstruction with beautiful pictures!) here.





Jaahas, täytyypä tehdä 😉 Kiitti <3
Ole hyvä! <3 🙂 Kiva ja helppo, suosittelen!
aivan ihana<333
Kiitos! 🙂
Inana. <3 Pitäsköhän väsätä itsekin tuollainen.
Ehdottomasti. Vaikuttaa myös melko käytännölliseltä verrattuna ihan semmoseen normaaliin pipomalliin.
No sehän on aivan sopiva ja tosi liikkis-söpis! 🙂
:)) Pää oli mennyt kasvamaan pipon mittoihin!
Ihana!!! 🙂
Kiitti! :–)
Oi mikä upea hattu ja mikä ihana omistaja sillä!
🙂 Etenkin omistaja on aivan hurmaava tapaus.
Päivitystä: Myssy on nyt (ikää mallilla 3kk) jo oikein sopiva. Sillon pari kuukautta sitten oli vähän reilu, mutta nämä tyypit ja niitten päät kasvaa nopiaa :). Ja sopivaan aikaan sopiva, kun ilmat alkaa kylmetä. Eli täydet pisteet tätille mitotuksesta!
Kummipoika kasvaa silmissä. 8) Onneksi oli siis vielä alkusyksystä vähän reilu!
Ihana, hienosti sopii pipon väri Aapelin kirkkaansinisiin simmuihin <3!
Niimpä! En tullut sitä edes ajatelleeksi ennen kuin sain kuvan pojasta ja myssystä.
Voi ihana! Mäkin haluan! Vauvan ja tuon lakin!
Hahah! Täällä on vaan toiseen ohjeet.
Ompas kaunis poika ja myssy <3
Niin on, eritoten poika. <3
Perfect. Today was said that my brother´s baby was a boy…so perfect for him. Thanks for sharing
Congrats for the future aunt! :)) This really is a nice gift for a baby boy.
Kiitti ohjeesta! Onnistunee tällaiselta aloittelijaltakin. Ihana myssykkä! 🙂
Kyllä onnistuu! Ihan heleppo! 🙂
Ihana! Siis mäkinhän voisin jopa osata tän, pakko yrittää 😀
Todellakin osaat! Puikot kouraan vaan!
anteeksi, ei kyllä liity mitenkään postauksen aiheeseen, mutta miten oot noi mustat linkkipallukat saanu tänne blogiin?
Ei mitään, ne on ihan linkitettyjä kuvia vierekkäin.
Oih ja voih, miten suloinen pipo ja sen kantaja! <3
🙂 Pieni sinisilmäinen (ja -pipoinen) Aapeli-söpöliini.
minkähän korkuinen pipo on? teen itse eri langasta joten mietin minkä korkuinen pitäisi olla 🙂
Oh no, nyt en osaa kyllä vastata, kun pipo on jo uudella omistajallaan. :/
täytyy nyt kysyä että kuinkahan paljon tuohon menee lankaa suurin piirtein noilla mitoilla? älyttömän hellyyttävä pipon omistaja 🙂
Hmm, no siis reilusti alle kerä, ehkä noin puoli rullaa.
Kiitos ohjeesta! Sävelsin vähän omiani, että sain sopivan kokoisen nyt 1 kk ikäiselle vauvalle. Lankana Novita Niitty. Neuloin takasauman 3:lla puikolla, ja nyt yritän päättää, tekisinkö tupsun vai enkö 😀
Ole hyvä vain! 🙂 Hienoa soveltamista!